Porukan Toimintatavat

porukan pyorea logo 1

Yhteispelin Perusasiat

Porukan ydinideana

on olla tukena kasvuun ja kehittymiseen ’ niille kaikkein pienimmille’, joiden resurssit muuten eivät ehkä riitä toiminnan kehittämiseen. Vahva ja monipuolinen paikallistoiminta tukee ja rikastuttaa maaseutualueiden palvelutarjonnan kehittymistä sekä alueella vierailevien, että paikallisasutuksen näkökulmasta.

Kielomaki hunaja tontut
Ullanaito mehustus

Porukkaan ovat tervetulleita

mukaan myös menestyneet maaseudun perheyritykset, jotka haluavat olla osa ’Pienten Parvea’. Omalla esimerkillään ja kyvykkyydellään ne luovat uskoa ja uskallusta toimintansa alkutaipaleella oleville ja tuovat kokemusta, tietoa ja oman alansa huippuosaamista niiden pienimpienkin  ulottuville. Vastapainoksi pienemmät tuovat näkemystä asiakaspinnan tarpeista ja voivat tarjota paikallisia palveluja osaksi tuotepakettien kehittämistä.

Porukan yhteistoiminta

perustuu avoimuuteen, reiluun peliin, tasa-arvoisuuteen  ja win-win -ajatteluun. Jokaisella on Porukalle jotain annettavaa, ja kaikkia kunnioitamme saman arvoisina toimialasta, yrityksen koosta tai henkilötaustoista riippumatta. Porukan toimintaa on kehitetty yhteistyössä Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittaman ALL-YOUTH -hankkeen ja siihen liittyvän Tieto Kiertoon -mallin  kanssa.

allyouth header twitter
etusivukuva

Porukan yhteinen alusta

on kaikille avoin, sitoutumaton ja järjestäytymätön foorumi, jonka tavoitteena on tukea siihen liittyneiden ihmisten ja pienyrittäjien toiminnan kehittymistä yhteistoiminnan avulla, ei vain rahoittaa  itse järjestelmää. Kerätyillä osallistumismaksuilla katetaan teknisen toimintaympäristön kustannusten lisäksi yhdessä sovitut markkinointi- ja koulutustoimenpiteet kunkin jäsenen omaan tarpeeseen sopivina  palvelukokonaisuuksina.Vastapainoksi pienemmät tuovat näkemystä asiakaspinnan tarpeista ja voivat tarjota paikallisia palveluja osaksi tuotepakettien kehittämistä.

Porukan  Tukitiimi

koostuu järjestelmässä mukana olevista toimijoista (yrittäjät tai yksityiset ihmiset), joiden kanssa sovitaan yhteisistä markkinointi- ja koulutustoimenpiteistä jäsenille. Tukitiimiin voivat liittyä eri alojen osaajat. Tukipalveluja  tiimiläiset tarjoavat harkintansa mukaan pro bono -periaatteella maksutta muille jäsenille,  maksullisia palveluja Tukitiimin jäsenet voivat tarjota Porukan kaupan kautta.    Järjestelmän  omistaja, kehittäjä ja vastuullinen ylläpitäjä on Virena Ky.

IMG 20200403 135237 1

Tule mukaan Porukkaan

"Tässä ryhmässä selvästi panostetaan yhteiseen hyvään"
HaniDesign
Jäsen keväästä 2020

Toimintaympäristö ja kustannukset

Yhteistyo Porukan

Porukan alusta

sisältää verkkosivuston, verkkokaupan, Moodle- oppimisalustan, tukifoorumin, kalenterisovelluksen  ja yhteistoiminnan suunnittelutyökaluja. Tukifoorumilla on sekä maksuttomia, että maksullisia palveluja saatavilla.  Kauppa on toteutettu Woocommerce- alustalla ja siihen liitetyllä WCFM-Marketplace- sovelluksella.  Mahdollisista järjestelmämuutoksista päätetään yhdessä tukitiimin kanssa. 

Porukan sivustolla ja kaupassa

jokaisella jäsenellä on mahdollisuus jäsenpakettiensa mukaisesti markkinoida tuotteitaan ja palvelujaan alustalle rakennettavalla verkkosivullaan ja verkkokaupassaan, ja käyttää jäsensivujen maksuttomia  tukipalveluja rajattomasti. Tukipalveluja kehitetään jäsenten toiveiden mukaan, ja niitä voivat olla esimerkiksi erilaiset koulutuspaketit (verkossa), asiakirja- ja lomakepohjat, markkinoinnin materiaalimallit jne.  Maksullisia palveluja tarjoavat tässä vaiheessa mm. IT- alan,  taloushallinnon ja markkinoinnin/ yritysrahoituksen asiantuntijat. Jäsenet voivat halutessaan liittyä Tukitiimiin ja tarjota myös maksullisia tukipalveluja järjestelmän sisällä muille jäsenille oman ammattiosaamisensa puitteissa markkinapaikka- foorumilla.

laptop 1385700 1920
ecommerce 2140603 1920

Porukan verkkokaupassa

jokaisella  jäsenellä on mahdollisuus tarjota jäsenpakettiensa mukaisesti omia tuotteitaan ja palvelujaan myyntiin omalta Kauppiassivultaan. Jäsenillä on täydet muokkausoikeudet omaan kauppaansa. Moderaattorina toimii järjestelmän ylläpitäjä, jäsenet vastaavat itse oman kauppansa lainmukaisuudesta. Kaupan myynneistä ei peritä provisiota. Kukin kauppias tekee itsenäisen toimitussopimuksen tuotteiden toimittamiseksi. Verkkokaupassa ovat käytössä Stripe -korttimaksut, tilisiirto ja Lasku maksuvaihtoehtoina tällä hetkellä.  Verkkokauppaan voi laittaa fyysisten tuotteiden ohella myyntiin digitaalisia tuotteita (esim. pääsyliput, verkkokurssit ja media), varattavia tuotteita (esim. tilavuokraus, majoitus) ja palvelutuotteita (ajanvaraus).  

Porukan markkinointikanavina

ensisijaisesti toimivat yhteinen verkkokauppa ja siihen liitetyt yhteismarkkinoinnin kampanjat (tiimeittäin, tuoteryhmittäin ja kausittain sekä B2B -kohdennettuna). Lisämyyntikanavina toimivat suoramyynti yrityksiin (asiakaskirjeet ja henkilökohtainen myynti), suosittelu ja yhteistapahtumissa (esim. messut tai muut myyntitapahtumat) tapahtuva myynti. 

Verkkokaupassa myytäville tuotteille tehdään erikseen sovittaessa markkinointikampanjoita mm. uutuuksista, yhteistuotteista (esim. yritysmyynti) ja kausikampanjoina tiimeittäin (esim. joulu/ pääsiäinen yms).  Markkinoinnin tulokset  analysoidaan ja raportoidaan jäsenille.

Course Page Video pic

Jäsenyys ja jäsenmaksu

money 2724238 1920

Jäsenyys ja jäsenmaksu

Jäseneksi liittyessä on aina 30 pv:n maksuton kokeilujakso. Tämän jälkeen valittavissa ovat: Maksuton Käyttäjä-jäsenyys, 40 eur vuosimaksulla Perusjäsen-paketti ilman verkkokauppaa.  Noviisi– paketti, jossa on lisäksi 10 tuotteen verkkokauppa,  Kauppias -jäsenyys, jossa tuotemäärä on 100 ja Rajaton– paketti, jossa  tuotemäärää ei ole rajattu. Perusjäsenelle tehdään oma kotisivu, ja linkitykset omiin markkinointikanaviin (esim. Facebook), ja jos esimerkiksi teet kauppaa pääasiassa joulu- tai kesäsesongilla, voit laittaa kauppasi tauolle kun et sitä tarvitse, kotisivun ja kalenterin avulla voit aina tiedottaa muutoksista.

Noviisi-, Kauppias- ja Rajaton -paketit sisältävät   oman verkkokauppasivun, sekä yhdessä sovitut maksuttomat tuote- tai palvelumarkkinointikampanjat tiimikohtaisesti räätälöitynä (Facebook/ Instagram/ Google esim.) Jäsenmaksuista kerätään lisäksi rahastoa yhteistoimintatilaisuuksien, kuten yhteisten torimyyntipaikkojen tai ryhmän jäsenten tapaamisten kustannuksiin.

Lisätietoja  jäsenyydestä ja käytännön toimista voit aina kysyä sähköpostitse posti@porukan.com, tai soittaa p. 040 7301300 (Virpi Pakarinen). Otamme mielellään vastaan kaikenlaisia kehitysehdotuksia, että tästä alustasta saadaan kaikkia toimialoja ja toimijoita parhaiten hyödyttävä kokonaisuus.  

Ansaitse jäsenhankinnalla

 

 

 Uusjäsenhankinnasta jäsenet saavat 10% provisiopalkkion vuosijäsenyyden hinnasta (+Alv 24%), jokaisesta ensimmäisen vuoden jäsenmaksun maksavasta uudesta jäsenestä.   Jäsenhankintatulot ensisijaisesti vähennetään suosittelijan omasta seuraavan vuoden jäsenmaksusta, ja ylittävältä osin maksetaan suosittelijan tilille sopimuksen  mukaan. Uusjäsenhankintaa voi tehdä myös sopimalla soittoaikoja järjestelmän ylläpitäjälle, joka antaa ennen liittymistä tarpeellisia lisätietoja. Uusi jäsen voi myös liittyä suoraan liittymislomakkeella. Lomakkeelle on hyvä pyytää kirjaamaan suosittelijan nimi, että palkkio kohdistuu oikein. 

 

admin

admin

www.virena.fi

Jätä Kommentti

Porukan ajankohtaiset

Seuraa Porukan toimijoiden ajankohtaisia asioita ja tapahtumia, osallistu kursseille ja tutki kaupan tarjouksia

Uutiset:

Katso kurssit

Facebook

admin

Kilpailu

Onko kotisivut tekemättä tai peräisin ’ysäriltä’? Olisiko tarvetta aloittaa myyntiä verkossa tai ainakin tarjota palveluja ostettavaksi myös kotisivujen kautta? Osallistu kyselyyn, ja voit saada harjoittelijatyönä (Pinja Ignatius) toteutetun räätälöidyn kotisivutoteutuksen

Lue Lisää »

Ystävänpäivä lähestyy

Katso mitä Porukka tarjoaa Ystävälle! Ei krääsää, vaan kestäviä ja arjessa tarpeellisia asioita. 1.2. 2021 Esittäytyy Sisustus Sienna 2.2. Esittelyvuorossa Usvatuulia 3.2. Esittäytyy Miiris 4.2. Kielomäen tilan ystävänpäivätervehdys Osallistu arvontaan

Lue Lisää »

Lähetä viestiä ja kysy lisää